Perinteitä

On olemassa monenlaisia perinteitä - mukavia ja niitä vähän mälsempiä. Perinteisesti minä olen viettänyt Juhannukset töissä, mutta uudeksi juhannusperinteeksi on näköjään muodostumassa kipeän polven ja kävelykeppien kanssa käpsytteleminen. 

Tulin muutama tunti sitten Helsingistä takaisin Turkuun. Juhannus alkoi lupaavasti, kun tutustuin kivoihin poikiin metrossa matkalla Vuosaareen ja liityin hetkeksi heidän jaloviinarinkiinsä. Sain kutsun bileisiin, puhelinnumeroita vaihdettiin ja lähdin Miukkiksen luo. Jotenkin meininki sitten nuupahti ja oltiin nukkumassa jo ennen puoltayötä. Samanlainen pöhnä oli päällä vielä lauantaina ja sunnuntainakin. Juhannustaikoja sentään tehtiin, saunottiin ja syötiin lohta. Ihan hyvä näinkin.

Jotain kuitenkin saatiin aikaiseksi! Näyttää siltä, että olen kehittänyt itselleni myös uuden uuden vuoden perinteen. Varattiin nimittäin kiva mökki Sansibarilta muutamaksi yöksi! Miia tosiaan osti jokin aika sitten lennot Tansaniaan joulupäiväksi ja kyläilee mun luona pari viikkoa. Vuosi vaihtuu nyt siis jo toista kertaa peräkkäin maailman parhaiden rantabileiden merkeissä! Sen verran olen oppinut, että varattiin tällä kertaa vessallinen huone. Nimittäin Sansibarin matkoihin liittyvä perinne on mun kohdallani ruokamyrkytys!

Kendwan jälkeen matkataan Miukkiksen kanssa vielä Stone Towniin pariksi päiväksi. Varattiin parvekkeellinen Queen Size huone Stone Town Cafésta. Niiden ihana henkilökunta ehdotti mulle alennettua hintaa, koska olen käynyt siellä jo kerran aikaisemmin. Aivan mahtavaa! Mulla ei ole huoneesta kuvaa, mutta tässä on meidän parveke. Valkoviinit kylmään!

The Doors of Zanzibar

Stone Townissa kävellessä ensimmäisenä silmään pistävät rakennusten koristeelliset ovet, joista kaupunki onkin  tunnettu. Viimeisen laskun mukaan kaiverrettuja ovia voi bongata paikan päältä ainaskin 560 kappaletta! Taloja rakentaessa ovi perinteisesti pystytettiin ensimmäiseksi kertomaan omistajansa sosiaalisesta, ammatillisesta ja taloudellisesta statuksesta - Mitä taidokkaammin kaiverrettu ja suurempi ovi, sitä paremmassa asemassa oleva henkilö sen takana asusteli. 

Ennen vanhaa Stone Town oli jaettu etnisiin ja taloudellisiin piireihin, mikä näkyy edelleen katukuvassa sillä saman tyylisiä ovia voi spottailla alueittain. Eniten Stone Townissa on Gujarati-ovia ja intialaistyyppisiä ovia, joita intialaiset liikemiehet teetättivät koteihinsa. Ovissa olevat messinkiset nupit suojaavat elefanteilta, vaikkei niitä Sansibarilla ole koskaan ollutkaan. Muita ovityyppejä ovat esim. arabialaiset ovet, Punjabi-ovet ja Lamu-ovet.

Ovissa olevilla kaiverruksilla on pyritty viestittämään katsojille asioita talon asukaista ja ovista voikin löytää paljon erinlaisia symboleja. Kahleet olivat orjakauppiaan merkki, ananakset toivottivat tervetulleeksi ja kukilla kerrottiin, että talossa asusteli hyvässä asemassa oleva perhe. 

Mulla on kotona kartta, johon Stone Townin kauneimmat ovet on merkattu. Ikinä en ole jaksanut kaikkia ovia käydä katsomassa, vaan pikemminkin sattumalta eksynyt niiden luo. Seuraavalla Sansibarin reissulla taidan rantsuhengailun sijaan vain eksyttää itseni Stone Townin kapeille kaduille <3

Loppuun vielä biisi, joka on soinut pari päivää aamusta iltaa sekä mun stereioissa, että mun päässä:

ZNZ

On ollut haipakkaa! Annu, jonka kanssa vuonna 2011 olin yhtä aikaa työharkassa Tansaniassa, saapui poikaystävänsä Tuomaksen kanssa parin viikon lomalle Moshiin. Heti seuraavana päivänä pariskunnan saapumisesta hypättiin 9 tunnin bussimatkalle Moshista Dar Es Salaamiin. Matkaan lähdettiin hyvin jennimäisesti suoraan La Ligan tanssilattialta silmiä välissä ummistamatta. Tuomaksen ja Annun lisäksi talolta hyppäsi kyytiin Taneli.

Dar Expressin toimiston edessä meitä oli vastassa kaksi rupuisinta bussia ikinä. Toista bussia siivottiin yön aikana laatikoistaan karkuun päässeiden hanhien jäljiltä. Hetken odoteltuamme pihaan kurvasi kuitenkin hiukan parempi tasoinen samaisen firman bussi. Lippuja ostaessa oli kerrankin onni matkassa ja saatiin Tanelin kanssa eturivin paikat.

Moshin ja Darin välinen tie oli täynnä tietöitä ja matkan teko siksi hidasta. Pidettiin yksi vessatauko, mutta muuten paahdettiin suoraa rannikolle vaarallisia ohituksia ja äkkijarrutuksia tehden. Darista otettiin ensimmäinen taksi, joka suostui ajamaan meidät järkevään hintaan keskustaan hotellille, vaihdettiin pikaisesti vaatteet, hankittiin lauttaliput ja lähdettiin porukalla läheiseen ravintolaan syömään.

Aamulla lautta Darista Sansibarille lähti klo 9.30. Lautan terminaali oli tupaten täynnä ihmisiä, jotka olivat lähdössä viettämään uutta vuotta Sansibarille. Saatiin paikat aurinkokannelta, jossa jokainen meistä taisi hiukan kärtsätä. Sansibarilla meitä vastassa oli mun työkaveri Juho, joka sattumoisin oli päättänyt ostaa liput Tansaniaan samalle ajalle kuin minä. Syötiin lounaat Archipelago-ravintolassa porukalla, kunnes lähdettiin Juhon kanssa taksilla Sansibarin pohjoisosaan Kendwalle.

Ensimmäinen päivä Kendwalla meni vanhoja muistellessa ja Intian valtameressä uiskennellessa. Kendwalla ei enää juurikaan ollut vanhoja kavereita, mutta muutama aikaisemmilta reissuilta tuttu rantapummi vietti aikaansa beachilla valkoinen tyttö kainalossaan. 

Tokan päivän iltana juhlittiin Uutta Vuotta. Pimeän tullessa ranta alkoi täyttymään juhlakansasta ja lopulta paikalla oli tuhansia ihmisiä. Musiikki soi, peppu pyöri, tanssijalka vipatti ja vuosi vaihtui rakettien paukkuessa. Mielettömät pirskeet!

Seuraavana päivänä sairastuin. Kuume nousi hetkessä 38,5 asteeseen ja vatsa meni sekaisin. Makasin yön mökissä kuumehorkassa, kunnes aamulla olinkin yhtäkkiä alilämpöinen. Päivällä olo oli normaali, mutta illalla kuume nousi yli 39 asteeseen. Pyydettiin hotellin respaa soittamaan lääkäri, koska kuume sahasi edes takaisin ja safarille lähtö oli edessä kahden päivän kuluttua. Lääkäri tuli, otti malariatestit ja määräsi antibiootit ja totesi, että olen jälleeeeen kerran saanut ruokamyrkytyksen Sansibarilta. Lääkkeet tepsivät ja kahden päivän kuluttua istuin safarijeepissä matkalla kohti Serengetin äärettömiä heinikkoja..

ZNZ 3

Ulkona paistaaa aurinko ihanasti ja meikä tässä dataa neljän seinän sisällä. Aattelin postata tänne suoraa vanhassakin blogissani olevan Sansibar-tekstin... Viimeisen sellaisen tältä erää. Hitto mikä mesta, aivan paras!

Sansibar osa 3 - Seikkailut Stone Townissa jatkuvat

Aamulla heräsimme aikaisin ja raahauduimme unihiekat silmissämme hotellin baariin aamupalalle. Mausteteetä, avokadoleipiä, jogurttia, mysliä, hedelmäsalaattia... Ah! Valitettavasti mahataudin riepoma matkalainen joutui aamupalan jälkeen hengailemaan hotellihuoneen vessassa tovin jos toisenkin. Jälkiruoaksi siis imodiumia ja ei kun menoksi!

Kierreltiin lisää kaupunkia ja valokuvattiin. Stone Town on epäilemättä kaunein paikka, jossa olen käynyt... Afrikan toiset kasvot. Mantereella maisemat ovat ihan erinlaiset ja niin hassulta kuin se tuntuukin, olen jo tottunut punaiseen maahan, värikkäisiin lautahökkeleihin ja lihakauppoihin. Stone Townissa sen sijaan on ajan patinaa ja paljon vanhoja, ränsistyneitä rakennuksia.

Lemppareitani ovat Sansibarin ovat!

Navigaattorimme Turon avulla suuntasimme Anglicaaniselle katedraalille ja vanhoille orjamarketeille. Orjamarketista ei juurikaan ollut mitään jäljellä, lukuunottamatta paria orjaluolaa piharakennuksen alakerrassa.

Tässä tilassa pidettiin aikoinaan yli seitsemääkymmentä naista ja lasta, ennen kuin heidät rakennuksen ulkopuolella ruoskittiin ja kaupattiin orjaksi. Ei vettä, ei vessaa, happeakin hyvin vähän. Taudit levisivät pienessä tilassa ja ulosteet huuhtoutuivat lattialta ainoastaan sadekauden aikana. Ennen kaupittelua orjat piestiin piiskan kanssa kokeeksi... Itkeminen oli heikkouden merkki ja laski orjan hintaa. Orjien muistoksi ruotslaistaiteilija (?) Clara Sörnäs oli pystyttänyt patsaan entisen marketin paikalle. Patsaiden kaulassa oleva ketju on aito ja siis perua orjakaupan ajalta. Muistaakseni orjakauppa kiellettiin Sansibarilla 1873 Herra Livingstonen toimesta, mutta laittomasti sitä tapahtui vielä 1920-luvullakin.

Myös orjaluolien läheisyyteen myöhemmin rakennettu Katedraali oli näkemisen arvoinen paikka. Meidän oppaanamme toimi Morgan Freemanin näköinen hauska ukkeli, joka tiesi kertoa paljon paikan historiasta. Kirkon rakennutti ja suunnitteli Edward Steere. Alttari rakennettiin tismalleen paikalle, jossa orjien ruoskimispuu aikoinaan sijaitsi.

Orjaluolien ja kirkon jälkeen kävimme italialaisessa ravintolassa syömässä gelatot, apteekissa ostamassa paikallista vatsalääkettä ja sen jälkeen lähdimme kiertelemään Sansibarin toria. Tavaroistaan sai pitää lähes kaksin käsin kiinni, sillä paikka vilisi taskuvarkaita. Vähän väliä huomasimme yhden jos toisenkin laitapuolen kulkijan seurailevan meitä pahat mielessään. Niinpä ostimme pikaisesti mausteita mukavalta paikalliselta nuorelta mieheltä ja lähdimme kiireen vilkkaa kohti avarampia vesiä.

Shoppailimme vielä hieman ja lähdimme hotellihuoneelle hengähtämään. Päivän ostossaldo: kahdet housut, Bi Kiduden elämänkerta, Bi Kiduden cd, vesipiippu ja makutupakkaa. Illalla lähdimme syömään Forodhani Gardensille, jossa ensitöikseni join lasillisen Jarnon suosittelemaa sokeriruokamehua, namskis!

Tavattiin siella vanha tuttavamme Aliko, paikallinen muusikko joka nykyisin asuu Helsingissä. Yllätykseksemme törmättiin myös Hannan ja Jaskaan! Porukalla etsimme kivannäköisen ruokakojun ja tilasimme parhaat take awayt ikinä!

Ruoan jälkeen Aliko hurautti daladalalla kotiinsa ja me joimme pari olutta törkeän kalliissa mzungubaarissa, jonka jälkeen kävelimme hotellille ja nukahdimme pitkän päivän uuvuttamina.

Seuraavana päivänä heräsimme jälleen aikaisin, pakkasimme tavaramme, kannoimme laukkumme hotellin respaan, söimme aamupalat ja luovutimme avaimet. Tehokkaasti kiersimme Annun kanssa vielä vähän kaupunkia ja kävimme leivoksella Archipelagossa. Noin klo. 11 otimme taksin ja lähdimme ostamaan liput lauttamatkalle Sansibarilta Dar es Salaamiin. Lautalla oleminen oli todella, siis todella epämiellyttävää. Minulla harvoin on matkapahoinvointia, mutta lauttamatkalla melkein oksensin. Onneksi nukahdin hieman puolessa välissä ja heräsin vasta kun lähestyimme Darin satamaa.

Darissa meitä vastassa oli täysi kaaos. Kymmenet taksikuskit tarttuivat meitä hiosta ja yrittivät saada kyytiläisekseen. Kävelimme ulos ruuhkasta, tinkasimme halvan taksin, kurvasimme ostamaan bussiliput seuraavan päivän linja-autoon ja lähdimme asettumaan kodiksi halpaan hostelliin. Kävimme syömässä kivassa paikallisravintolassa, Chef’s Pridessä. Älyttömän hyvää ruokaa edullisesti. Illalla pelasimme vielä pari kierrosta ristiseiskaa ja lähdimme nukkumaan. Aamulla taksi haki meidät, vei bussiasemalle ja niin alkoi töyssyinen kotimatkamme Dar Expresin takapenkillä.