lauantai 30. tammikuuta 2016

Suomessa pt.2

Kirjoitettu 15.1

Suomireissu alkaa olemaan yli puolen välin ja mulla on ollut tosi ihanat puoltoista kuukautta. <3

Uutenavuotena olin Raahessa. Tapasin pitkstä aikaa yhtä nuoruuden ystävääni ja käytiin vanhojen päivien muistoksi Ottopojassa ja Blues Moonissa viettämässä iltaa. Raahen baareissa on semmoinen pikkupaikkakunnan tunnelma. Ukot marssivat navettasaappaissa ja Hankkijan lippiksissä tiskille tilaamaan keskiolutta ja naisilla on edelleen vuoden 2005-tyyliin tupeeratut tukat ja H&M:n tarjoustopit päällä. Lähtiessä narikassa märisi muikkeli kun poikaystävä oli vetänyt turpaan ja vienyt avaimet. Haettiin Take Awayn teltalta muikkuja ja kebua.

Oon saanut levättyä ja väsymyt alkaa pikkuhiljaa olemaan tipotiessään. Oon käynyt lääkärissä, näöntarkastuksessa ja kaikenlaisissa labrakokeissa. Silmissä on pientä taittovikaa ja verenpaineet koholla, muuten oon ihan kunnossa. Pääkivut ovat johtuneet jumittavasta niskasta ja stressistä, pohjekipu kireistä lihaksista. Kaikista suurin helpotus on tuo hedareiden väistyminen, koska niistä kärsiminen alkoi tuntumaan henkisestikkin jo aika raskaalta. Kaikkea se stressi ja väsymys tekee kropalle. 

Tein pari reissua Ouluun, kävin juttelemassa TVL:stä opekoulussa ja amiksessa. Nyt oon Lappeenrannassa, tulin keskiviikkona työasioissa ja jäin kavereiden sohvalle muutamaksi päiväksi. Torstaina käytiin syömässä blinejä Wolkoffilla isolla porukalla ja eilen oli apinoissa J. Kiesin keikka. On ollut ihanaa kun oon saanut niin paljon halauksia ja niin moni ihminen on ollut iloinen nähdessään mut pitkästä aikaa. 

Jatkuu 29.1

On kai sitä ollut aika naiivi Tansaniaan lähtiessään. Joitain asioita sieltä kaipaan kyllä, kuten omaa kotia, töitä, huolettomuutta, kivoja baareja ja vapautta. Kuulostaa varmaan tosi hihhulilta, mutta Suomessa ollessani olen pikkuhiljaa alkanut hahmottaa myöskin oman paikkani tässä maailmankaikkeudessa. Afrikan lämpö, aurinko ja ihmiset päiväntasaajan toisella puolella eivät enää tunnukaan niin merkityksellisiltä. Suomen kylmyyttä ja miltei ympärivuorokautista pimeyttä on ollut helpompi kestää, kun on saanut pidellä kädestä omaa muoria, jutella puukkojen takomisesta papan kanssa, juoda olutta entisen vakkaribaarin hämyssä ja käydä keikoilla, halailla, suukotella ja ELÄÄ.

Mulla on ollut niin ikävä kaikkea tätä, minkä miellän normaaliksi, että liikutun nytkin kyyneliin asti, kun mietin että mitä kaikkea olen missannut tämän 1,5 vuoden aikana. En enää IKINÄ aio olla näin kauaa poissa KOTOA. Tansania on minulle monella tapaa hyvin rakas paikka, mutta juuret mulla kiemurtelee syvällä jossakin Pohjois-Pohjanmaan mustassa mullassa.

Olen myös ymmärtänyt, miten mahtavaa Suomessa on se, ettei tarvitse päivittäin todistella omaa osaamistaan, älykkyyttään tai hokea kulttuurisidonnaisia moraalikäsityksiään ihmisille. Olen myös tajunnut, miten rehti, suora ja juroudessaan ja junttiudessaan ihana on suomalainen ihminen. Varsinkin suomalaiset miehet, onko oikeasti mitään ihanampaa!!! <3 Silittää, tekee töitä, metsästää, laittaa ruokaa ja arvostaa enemmän kuin yksikään mun tuntema afrikkalainen. Viikonloppuisin vetää kännit, mutta tulee sen jälkeen viereen tuhisemaan. 

Minua raivostuttaa Tansaniassa se, kun koko ajan täytyy Moshin kaltaisessa pienessä kaupungissa pohtia omaa käyttäytymistään, sillä piirit ovat pienet. Raivostuttaa ja suututtaa kerta toisensa jälkeen ihan yhtä paljon se, kun ihonvärin vuoksi ajatellaan, että tuo mzungu tuossa on joku persettään viikonloppuisin jakava volunteer, jonka matkan tavoite on vapaaehtoistyön lisäksi lähteä mahdollisimman monen miehen mukaan. Suututtaa olla se joukosta erottuva valkoinen läntti ja se, kun Moshin länkkäripiirit ovat niin sulkeutuneet ja elitistiset. Fuck it - Tansanialainen kulttuuri ihan yhtä leimaava valkeita naisia kohtaan, kuin suomalainen kulttuuri tummia miehiä kohtaan.

Musta tuntuu, että voisin loputtomiin kirjoittaa siitä, kuinka rakas ja ihana Suomi mulle on ja kuinka paljon haluaisin muuttaa takaisin. Toivottavasti elämä potkaisee nyt oikeaan suuntaan <3

No. Näiden juttujen lisäksi kävin 5 päivän lomalla New Yorkissa ja sain rillit työkäyttöön. Tässä kuvapläjäys suomihommista:










perjantai 25. joulukuuta 2015

Suomessa

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille niille kolmelle lukijalle, joita mulla täällä blogissa on. (terkkuja vaan Dassu, Kira ja Anne :D).

Olen ollut nyt Suomessa himpun verran yli kaksi viikkoa, enkä vieläkään oikein ymmärrä että istun juuri nytkin kotisohvalla puolentoista vuoden jälkeen. Eka viikko meni todella hektisissä merkeissä: 

--> 3 päivää ja yksi kouluvierailu Helsingissä
-->Turkuun yhdeksi yöksi 
--> Turusta Tornioon muuttokuorman kanssa 
--> yöksi Raaheen
--> Raahesta Turkuun 
--> Turusta iltajunalla Helsingiin
--> Helsingistä Espooseen kouluvierailulle
--> iltabussilla Jyväskylään pariksi yöksi
--> kouluvierailu 
--> aamubussilla Ouluun
--> Oulusta Raaheen 
--> Äidille 

Sitten sippasi kroppa. Stressin, hullujen työtuntien ja yleisen väsymyksen takia oli vastustuskykyni varmaan aika nollissa. Nappasin ekalla viikolla angiinan jostain, mutten työreissujen vuoksi ehtinyt käymään sairalassa ollenkaan. Bussissa Oulusta Raaheen alkoi olo olemaan heikohko ja kuume huiteli kotiin päästyäni yli kolmessaysissä. Seuraavana päivänä menin sairaalaan ja mulla mitattiin aikamoiset tulehdusarvot (CRP 158). Tää viikko on mennytkin sitten melkolailla lepäillessä, kun en oo antibioottikuurin aikana viitsinyt hirveästi missään hiihdellä. 

En tiedä että kuulostaako tämä nyt jotenkin tosi kummalliselta, mutta oon oikein nauttinut sairastamisesta. Oon voinut hyvällä omalla tunnolla olla tekemättä töitä, eikä firma siltikään oo lakannut pyörimästä. Tämmösen oman korvaamattomuuden muistaminen tekee hyvää, kun oon luonteeltani sellainen hommien kahmija, eli just sellainen potentiaalinen työuupuja, joka ei voi delegoida hommia koska tekee ne omasta mielestään ainoalla oikealla tavalla. 

Sen lisäksi että oon lähinnä vain maannut ja nauttinut äidin sohvan täydellisen ergonomisesti muotoilluista patjoista, oon LUKENUT. Oon ihan ahminut suomenkielistä kirjallisuutta ja kirjastossa olin ihan taivaassa. Lukeminen ja kirjat on olleet mulle rakas harrastus ja Tansaniassa mua on kyllä kovasti vaivannut kun hyvää luettavaa ei oo omalla äidinkielellä ollut tarjolla.

Lukemisen lisäksi meininki on ollut aika Netflix-painoitteista. Netflix toimii puhelimen 3G:llä melko hyvin ja oon kattonut alusta loppuun OITNB:n kolmannen tuottiksen ja pari tuottista Veljemme on Neroa. 

Marko on hengaillut mun kanssa muutamana iltana ja ollaan juotu litroittain yökahvia, pelattu Nintendo kasibittistä ja käyty läpi koko puolentoista vuoden kuulumiset. Oon myös loninut läpi mun CD:t ja nauttinut suomiräpin rytkeestä. 

Musta tuntuu että oon hermolomalla. Mä en kaipaa Tansaniasta vielä yhtään mitään tai ketään. Oon onnellinen kun pääsin Sama Auringon riveistä pois ja voin sitä myöten pyyhkiä kaiken menneen elämästäni ja keskittyä vain ja ainoastaan TVL:ään ja meidän mahtaviin asukkeihin. <3 Mun päänsärky jäi jonnekin KLM:n lentokoneeseen eikä mun niskoja oo pakottanut kertaakaan täällä Suomessa. Mulla on sellainen olo niinku olisin joku säälittävä kuntoutuja, mutta VITSI tää loma tekee hyvää!!! 

UV:n suunnitelmat on vielä aika auki. Kutsuin itseni sekä Liedon paljubileisiin että Lappeenrannan Kimmo-bileisiin, mutta bussiin tai junaan astuminen tuntuu aivan hirveältä ajatukselta tuon ekan viikon turneen jälkeen. Katellaan. Voi toisaalta olla, että vetäydyn vaan Kopsaan saunomaan ja kuuntelemaan leivinuunin räiskettä. 

Tässä muutama kuva tältä reissulta epäloogisessa järjestyksessä:




















Tottelemattomuuskoulu















































































































Ruokaonnellisuus






































Uninallen kanssa muuttoreissulla










































































On ollut ihana pukea oikeita vaatteita kaikkien tansaniaryysyjen sijaan ja huomata, että vaatteet oikeesti vielä mahtuu päällekkin. 






































Kuoleman kulttuurihistoriaa





































Iikku hoitaa potilasta



Joulu






































Siskot

perjantai 13. marraskuuta 2015

Pirskeitä ja kahvittelua

Sähköt menivät poikki, joten nappasin mopon tienposkesta ja tulin datailemaan Union Caféhen. Mulla on tosi hipsterimäinen olo, sillä juon paikallisten pientuottajien käsin jauhamaa ja paahtamaa kahvia samalla, kuin näpyttelen MacBook Airin kanssa blogia. 



Oon ollut ihan superhypersosiaalinen viimeiset viikot ja nyt tuntuu siltä, että on aika erakoitua ja viettää aikaa ihan itsekseen. Kaikki viikonloput on tullut oltua liesussa - joko tehtyä töitä, järjestettyä pirskeitä talolla tai sitten vaan hilluttua baareissa aamuyöhön. Oon aina ollut vähän tällainen vaiheilija. Joko oon koko ajan ihmisporukassa, tai sitten en halua tavata ketään, enkä kuulla kenestäkään. Nyt ollaan ehdottomasti vaiheessa, jossa puhelin on illat pääosin äänettömällä ja telkkarista tulevat Frendit aivan riittävä seura koti-iltoihin. 

Järkättiin talolla jättiläismäiset grillijuhlat puoltoista viikkoa takaperin. Aamulla osa meidän volunteereista plus minä lähdettiin kuumille lähteille Boma'Ngombeen. Uitiin, syötiin eväitä, maattiin riippumatoissa ja höpöteltiin niitä näitä. Rentoa ja kivaa. Lounaan jälkeen ajeltiin Moshiin ja talolle saapui perinteinen tanssiryhmä esiintymään ja vetämään treenejä.

Illalla Sudi ja Louis laittoivat mielettömän hyvää grillisafkaa. Meikäläinen keskittyi tequilan nautiskeluun ja jälkiruoan valmistamiseen. En oikein ollut party moodeissa, mutta osallistuin bileisiin lähinnä siksi, että Clever saapui tuona päivänä Moshiin ja halusin hengata samassa paikassa. Oli tosi kiva nähdä, että miten hauskaa talon asukkailla oli juhlissa ja miten yllättyneitä kaikki olivat siitä, että grillijuhlat olivat ihan oikeat JUHLAT.







Clever oli täällä tosiaan puoltoista viikkoa lomailemassa, mutta kidnappasin hepun meille töihin. Mulla ei sanat riitä kuvailemaan sitä, että miten ihana ja tärkeä ihminen Clever mulle on. Aikuisiällä on ystävyyssuhteiden solmiminen tuntunut tosi hankalalta, enkä olis koskaan uskonut että musta vois tulla näin läheinen yhdenkään tansanialaisen, saatika sitten miehen kanssa. Kumpikin meistä suhtautuu toistemme kulttuurien kummallisuuksiin lämpimän hyväksyvästi ja tilanteen niin vaatiessa äärettömän kärsivällisesti. On jo ikävä <3

Suomiretki lähestyy ja lentoihin on enää himpun verran yli kolme viikkoa. Jännittää! Matkasta on muodostumassa puoliksi työmatka, sillä oon menossa puhumaan meidän toiminnasta moniin oppilaitoksiin.