Vapaapäivien reinkarnaatio

Olipas työvuoroputki. 56 työtuntia - 6 päivää, joista yksi oli dialektisen käyttäytymisterapian koulutusta. Kesällä ja keväällä halusin olla paljon töissä, nyt tuntuu siltä, että duunista palautuminen kestää kauemmin kuin sille on aikaa. Afrikka tulee ihan oikeaan väliin. 

Kuluvan 3 päivän vapaan olen käyttänyt juuri niin kuin vapaat aina kuuluisi käyttää. Lounastanut mun lemppari inkkarimestassa kivan kaverin kanssa ja kahvittellut mun työparin kauniissa kodissa. Paijannut ja nuuhkinut Osmo-koiravauvaa. Hoitanut alta pois lääkäri- ja hammaslääkärikäyntejä, käynyt leffassa ja juoruilemassa tyypin kanssa, josta on koko ajan tulossa mulle läheisempi ystävä. Nauranut hysteerisesti stand up-keikalla ja yrittänyt imeä energiaa talvisesta auringonpaisteesta. Tänään mulla oli kohmeinen valokuvaussessio Kuralan Kylämäen idyllisissä maalaismaisemissa. 

Mulla on hiukan sellainen uudestisyntynyt olo, kun mun elämä yhtäkkiä onkin ollut täynnä tosi kivoja asioita. Välillä mun pää on niin täynnä tätä Afrikkaa, etten edes ehdi huomata mitä mun ympärillä on ja tapahtuu. Nyt vasta jotenkin tajuan, että oon saanut vuodessa rakennettua ihan omia juttuja Turkuun, vaikka ekat puoli vuotta mulla oli tosi kova ikävä itään. Tämä kaupunki on nyt mun koti. 

Niinkin koti, että olen jälleen kerran hiukan pohtinut lainan hakemista. Mun mielestä asioiden omistaminen on lähtökohtaisesti aika syvältä, mutta toisaalta oon leikitellyt ajatuksella omasta pienestä puutarhaläntistä ja vaaleanpunaisesta mökistä, jossa kaikki olisi hiukan vinksallaan. Äitillä on siirtolapuutarhamökki Raahessa ja oon tykästynyt siihen, millainen oma pikku kylänsä siirtolapuutarhayhteisö ja puutarha-alue on. Laitoin mökki-ilmoituksen, mutta toistaiseksi siitä on soittanut mulle vain joku ihan kahjo venäläinen, joka kaupitteli metsätonttia 50 kilometrin päässä Turusta. "Sjiirtolapjuutarhamjökin sijaan mjinulla on tjarjota sinulle kjiva mjetsätontti. Kjyllä mjinä sjuosittelen hjankkimaan auton, vaikka vjiisikjymmentä kjilometria tjaittaa pjyörälläkin tjöihin. Pjeritkö sjinä äitisi mjökin kjun hjän kjuolee?"

Huomenna Turku-viikkoja on jäljellä alle 2. Sekin ryhmittyy kivasti vapaapäiviin, jotka kaikki olen jo kerennyt täyttää mukavalla tekemisellä. Lauantaina kylään tulee 4 päiväksi äiti, jonka kanssa mennään kylämäelle valamaan kynttilöitä, ihastellaan Luostarimäen joulua ja hiukan humputellaan. 

nollywood

Lisää Pieter Hugon taidonnäytteitä. Kuvasarja Nollywoodista. 

"NOLLYWOOD

Nollywood is said to be the third largest film industry in the world, releasing onto the home video market approximately 1 000 movies each year.

Such abundance is possible since films are realized in conditions that would make most of the western independent directors cringe. Movies are produced and marketed in the space of a week: low cost equipment, very basic scripts, actors cast the day of the shooting, “real life” locations. Despite the improvised production process, they continue to fascinate audiences.

In Africa, Nollywood movies are a rare instance of self-representation in the mass media.

The continent has a rich tradition of story-telling that has been expressed abundantly through oral and written fiction, but has never been conveyed through the mass media before.

Movies tell stories that appeal to and reflect the lives of its public: stars are local actors; plots confront the viewer with familiar situations of romance, comedy, witchcraft, bribery, prostitution. The narrative is overdramatic, deprived of happy endings, tragic. The aesthetic is loud, violent, excessive; nothing is said, everything is shouted.

In his travels through West Africa, Hugo has been intrigued by this distinct style in constructing a fictional world where everyday and unreal elements intertwine.

By asking a team of actors and assistants to recreate Nollywood myths and symbols as if they were on movie sets, Hugo initiated the creation of a verisimilar reality.

His vision of the film industry’s interpretation of the world results in a gallery of hallucinatory and unsettling images.

The tableaux of the series depict situations clearly surreal but that could be real on a set; furthermore, they are rooted in the local symbolic imaginary. The boundaries between documentary and fiction become very fluid, and we are left wondering whether our perceptions of the real world are indeed real.

Federica Angelucci"

Katsokaa ja ihastukaa!