torstai 18. kesäkuuta 2015

Projekti numero 1

Kun kävin ekan kerran katsomassa mun asuntoa, ei keittiössä ollut tiskialtaan lisäksi yhtään mitään. Ei pöytätasoja, ei hellaa, ei ihan oikeasti yhtään mitään. Mun keittiö näytti tältä:


Muuttopäivää edeltävänä päivänä oli ihana Louis kuitenkin järkännyt mulle yllätyksen ja mun keittiöön oli nikkaroitu tasot kolmelle seinustalle. Käytössä nämä raakapuiset tasot kuitenkin paljastuivat aika epäkäytännöllisiksi, sillä materiaali imaisi kaiken rasvan ja oli pestynä ja pyyhittynäkin likaisen näköinen. Pöytälevy on tehty kahdesta lankusta, joten niiden väliin jäi aina murusia ja muurahaiset fanittivat sitä ihan kympillä.


Aikani pähkäilin, että mille pöydän kanssa alkaisin, kunnes muistin että mulla on jemmassa pinkki-musta puuvillakangas, jonka kuviointi on nätti mutta riittävän hillitty sisustukseenkin. Oon aikaisemmin ollut opintojeni puolesta osallisena työpajatoimintaan, jota vedettiin syrjäytymisuhan alla oleville nuorille. Siellä opin tekniikan, jossa kankaalla päällystettiin esimerkiksi koulujen vanhoja, puisia linjastotarjottimia. 

Tein vedestä ja puuliimasta maitomaisen seoksen, jolla pensseliä apuna käyttäen liimasin kankaan pöytälevyyn. Lasta olisi tässä ollut tarpeen ja sen tiesinkin, mutta en luovuudenpuuskassa jäänyt odottelemaan sen hankkimista. Yritin pensselillä vedellä ilmakuplat pois, mutta kuivuessaan kangas vetäytyi ja pintaan jäi joistain kohti vähän kupruiseksi.


Pöydän jalat maalasin pinkillä akryylimaalilla ja lakkasin koko komeuden kolme kertaa huonekalulakalla, jota ihmeekseni löysin täältä Tansaniastakin. Lopputulos on ihan kiva, mitä nyt seinistä vähän lähti maalit kun liimailin kangasta vahingossa vähän sinne sun tänne. Pinta on helppo pitaa puhtaana ja se kestää luutun kanssa pyyhkimisen. Yksi päivä pöydälle oli jäänyt tilkka vettä ja pintaan oli ilmestynyt harmahtava läikkä, mutta sekin hävisi kun annoin kuivahtaa. 

Nyt musta näyttää siltä, että pöytälevy saisi olla pinkimpikin. Jos jokin kiva kangas tulee vastaan, niin saatan repiä nykyisen pinnan pois ja vaihtaa kankaan vähän räikeämpäänkin, mutta toistaiseksi tämä on ihan hyvä näin.

Oon touhunnu täällä aika paljon kaikkea muutakin ja rempannu kaksi yöpöytää ja tapetoinut kylppärin oven vanhan kirjan sivuilla. Yritän löytää viikonloppuna aikaa projektien kuvailuun, koska mun mielestä niistä kaikista on tullut tosi kivat ja oon saanut niillä mukavasti väriä kotiin. 

Täällä remppaaminen ja laittaminen on tosi halpaa. Nyt haaveilen siitä, että saisin laitettya keittiöön mustavalkoruudullisen lattialaatoituksen. 

5 kommenttia:

  1. Sehän oli aika paljon :) Kun ostin talon Alankomaista oli keittiössä vain vesiputki, ei edes hanaa siinä. Ja se on kuulema ihan normaalia maailmalla. Tuo tekniikka on tosi hauska, olet tehnyt tosi hienoja pöytiä ja tasoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon kuullu että esim. Ranskassakin kun vuokraa-asunnon, niin pitää olla tosi tarkkana että keittiöstä löytyy hellat ja härpäkkeet, ellei halua ostaa niitä itse. Usein ihmisillä on omat jääkaapit ja hellat, joita sitten kuskataan vuokra-asunnosta toiseen.

      Kiitos! Tää on kyllä hauska tekniikka ja oon ihan innoissani ollut, kun Tansaniasta löytyy niin paljon nättejä kankaita.

      Poista
  2. Oi joo, siellä on varmasti tosi ihania kankaita! Enpä ensin ajatellutkaan.

    VastaaPoista