sunnuntai 10. elokuuta 2014

Eräänä helmikuisena iltapäivänä vuonna 2011 istuin pienessä maasai-kylässä savesta ja vuohenpaskasta kyhätyssä noitatohtorin majassa. Noitatohtori, vanha nainen, istui verhon takana ja katseli ystäväni nilkkoja. Noita näki nilkoista ystäväni kipeän selän, povasi lapsia, onnellista tulevaisuutta ja paluuta Afrikkaan. Kaverini kävivät kaikki vuorotellen noidan luona kukin hyväntuulen ennustuksia saaden. Kun tuli minun vuoroni istahtaa noitatohtorin syyniin, kertoi noita minun olevan vapaa sielu, joka ei koskaan tule löytämään miestä.

Joko noitatohtori asetti muhun kirouksen tai oli muuten vain oikeassa. Mun elämässä ei ole ollut parisuhdetta sitten vuoden 2010. Viime viikolla itsetunto koki kovan kolauksen, kun huomasin festareiden päätteeksi istuvani yksin tuoppi kourassa baarissa josta en edes tykkää. Tyyppi päättikin lähteä säätönsä luo terassille.

Pääsääntöisesti viihdyn itsekseni. En ole yksin, mulla on ihania ystäviä. Mutta kaikkien surullisesti päättyneiden ihastusten jälkeen sitä väkisinkin pohtii, että miksi mua lihavemmat, rumemmat ja tyhmemmät tyypit löytää kivoja poikakavereita, mutta meitsi on roskiskamaa. Tai mikä ominaisuus on ihmisessä, joka aina luokitellaan automaattisesti kaveritytöksi? Tai miksi sosiaalista ja puheliasta ihmistä pidetään jotenkin vammaisena, jolle voi heittää ihan mitä vain paskaa sillä varjolla, että "ajattelin ettet paljon hätkähdä tästä".

Tällainen aamuyön pikainen ajatussotku. Afrikka tulee niin oikeaan saumaan. Saadaan kalenteriin se viideskin sinkkuvuoksi.

6 kommenttia:

  1. Ensimmäinen kerta, kun olen kuullut jonkun käyttävän sanaa kaverityttö tosissaan. Mä en ole oikein ihastunut friendzoning-termistöön, koska tuntuu, että sitä käyttävät keskimäärin miehet, jotka eivät saa aikaiseksi tehdä aloitteita ja syyttävät siitä sitten naisia ( http://www.salon.com/2013/10/12/6_reasons_the_friend_zone_needs_to_die/ ), mutta myönnän, etten pysty puhumaan tästä kokemuksen syvällä rintaäänellä.

    Kaveri muuten lähti taannoin Keniaan vuodeksi töihin ja toi sieltä takaisin nykyisen aviomiehensä ja lastensa isän. Ei kannata manata sinkkuvuotta, ellei se ole oikeasti tavoitteena. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnekseni en ole kumpaakaan, en aikaansaamaton vässykkä enkä mies. Yks syy tähän sinkkuelämään (mikä kamala sana :D) on se, että hyvän jätkän lisäksi olen äärimmäisen kranttu. Sen takia on myös äärettömän kaukainen ajatus, että löytäisin Tansaniasta miehen jonka kanssa kokisin olevani samalla viivalla. Kulttuurierot ovat niin valtavat. Onneks siellä on kuitenkin paljon silmäniloa 8)

      Poista
  2. Kyllä sä vielä jonkun löydät!

    VastaaPoista