Polven operoinnista on tänään kymmenen päivää. Kinttu toipuu (ja taipuu) hämmästyttävällä vauhdilla! Kotona ollessa en joudu enää käyttämään särkylääkkeitä, mutta jalka kipeytyy helposti kun se rasittuu. Ruokakaupassa, rannalla ja kavereilla käydessä polvi turpoaa, alkaa jomottaa ja se on pakko saada kohoasentoon. Oon kuitenkin yrittänyt olla jumittumatta kotisohvalle, koska liikkeessä pysyminen nopeuttaa paranemista ja ennen kaikkea pitää mun pään kasassa!
Mulla on ollut mitä parhaimmat sairastelukelit ja aurinko on paistanut jo varmaan viikon aamusta iltaan! Kämppis pesi parvekelasit ja eilen päästiin vihdoinkin eroon remonttiroskista. Oon ottanut aika paljon brunaa punaa pintaani, kun olen istunut partsilla lukemassa kirjaa ja opiskelemassa swahilia. Nyt odotan innolla sitä, että jalka on siinä kunnossa, että pääsen puistoihin, kahviloihin ja terasseille hengailemaan! Toistaiseksi en ole uskaltanut lähteä toikkaroimaan edes bussilla, koska jo pelkkä pysäkille yksin käveleminen jännittää!
Mikä on päivän väri? Onneksi tuo muuttuu rusketukseksi! Muuttuuhan?
Tässä on tämä jalkani vielä! Taipuu jo ilman suuria ponnisteluja 90 asteen kulmaan, vaikka viikko sitten ei meinannut kunnolla edes nousta. Fyssari sanoi leikkauksen jälkeen, että jalan kuntoutumisesta leikkaus on vain 40 prosenttia, loput on itsestä kiinni. Jumppaaminen oli ensin tosi turhauttavaa ja kivuliasta, mutta kun jo nyt näkee aktiivisen kuntouttamisen tulokset, oon tosi tyytyväinen siihen, että vedin heti leikkauksen jälkeisenä päivänä panacodin voimalla jumppasarjaa läpi, vaikka välillä itku pääsikin!
Hermot ovat kireällä aika usein, kun tekisi mieli tehdä kaikkea kivaa, mutta ei vielä pysty. Eniten harmittaa jumittaa Turussa vain siksi, että täytyy hoitaa ensimmäinen fyssarikäynti pois alta. Onneksi äiti tulee ensi viikolla pelastamaan mut ja pääsen vihdoinkin Pohjois-Pohjanmaalle ja irti kaikesta arkisesta. Tänään vituttaa kaikista eniten se, että todennäköisesti joudun katsomaan Suomen finaalipelin kotisohvalla yksin.Voiko oikein enää säälittävämpää olla? Jollekin introvertille tällainen kotona möllöttäminen on varmaan mahdollisuus toteuttaa itseään, mutta minä haluaisin vain olla siellä, missä mun ihmisenikin ovat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti