Satuin olemaan reissussa päivänä, jolloin 1. luokkalaiset aloittivat Tansaniassa koulutaipaleensa. Suomalainen Sama Aurinko ry, jonka toiminnassa moni mun tuttava on aktiivisesti mukana, sponsoroi Raun päiväkodista kouluun siirtyville lapsille koulutarvikkeet ja koulumaksut.
Lähdettiin talolta aamulla Akramin, Beatricen ja Annan kanssa kohti Raun päiväkotia. Olin kuullut päiväkodista yhdistyksen kautta paljon, mutten koskaan käynyt itse siellä. Paikan päällä Beatrice pisti tuulemaan ja jokainen koululainen sai itselleen koulupuvun (valkoiset sukat, pojille ruskeat housut, tytöille hame, sininen neulepaita, kauluspaita, mustat kengät), repun, vihkoja, kyniä, teroittime ja niin edespäin. Lapset olivat iloisia, äidit kiitollisia. Osa lapsista lähti vanhempiensa saattelemana kouluun, osa pakkautui Akramin ajaman auton takapenkille ja lähti meidän kanssa samaa matkaa uuteen opinahjoonsa äidiltään saama daladala-raha taskussaan. Mun mieleen on viime reissulta jäänyt mieleen Louin sanat siitä, kuinka me Suomessa suojelemme lapsiamme kaikelta ja silti Tansaniassa kasvaa tismalleen samanlaisia lapsia, jotka aina vain jotenkin selviävät.
Akram ajoi lapset kouluun ja Beate hoiti koulumaksut ja lasten ilmoittautumisen. Koko prosessi oli aika hidas ja kuittien kirjoittamiseen meni pieni ikuisuus. Afrikassa ei ole koskaan kiire minnekään.
Aamusta jäi hyvä mieli ja päiväkoti vaikutti kivalta paikalta. Mun mielestä on tosi hienoa, että ihmiset jaksavat ja löytävät resursseja ja aikaa tällaisia juttuja varten. Aikamoisia voimanaisia nuo Sama Auringon likat!
Ekaluokkalaiset ja ylpeät äiskät
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti