Eilisen krapulapäivän vastapainoksi tänään oltiin kuuntelemassa Herran sanaa paikallisissa rippijuhlissa. Tansaniassa rippikoulu kestää 2 vuotta ja konfirmointi tapahtuu 10-vuoden iässä. Tämän päiväisissä pirskeissä rippikoululaisia oli kaksi ja juhlavieraita noin 180 henkeä. Juhlia varten oli vuokrattu paikallinen ulkoilmabaari ja sali. Rippijuhlat eivät tietenkään ole oikeat rippijuhlat ilman paikallista DJ:tä ja bailausmusiikkeja!
Mentiin paikalle afrikkalaisittain 45 minuuttia myöhässä. Hanna leipoi edellisiltana komean raamattukakun, joka tänään vietiin juhlatarjoiluihin. Kakkuun liittyi jokin seremonia, koska paikalliset naiset kantoivat kakun laulaen, tanssien ja kiljuen halki juhlasalin. Meitä varten oli laitettu eturiviin oma kahvipöytä.
Ripille päässeet istuivat vanhempiensa kanssa juhlavieraiden edessä pöydän ääressä valkoisissa miniatyyrihäämekoissaan. Juontaja esitteli rippikoululaisten sukulaisia ja sen jälkeen korkattiin kolme skumppapulloa. Nostettiin maljat vieraille ja rippikoululaiset juottivat toisilleen lasilliset kuin pariskunta konsanaan. Kaikki juhlavieraat me mukaan lukien kävimme tanssien kilistelemässä laseja juhlakalujen ja heidän perheidensä kanssa.
Maljojen jälkeen naiset toivat juhlakakut tanssien pöytään ja rippikoululaiset saivat leikata sen yhdessä paloiksi. Lapset syöttivät pienen pieniä hammastikkuihin pisteltyjä kakunpalasia perheenjäsenilleen... Ja meille! Me valkoihoiset olimme ainoita kahvinjuojia, joten pöytäämme tarjoiltiin kahvit. Termarissa oli kuumaa vettä, maito oli pilaantunutta ja pikakahvin sijaan saimme tehdä kahvimme murukahvista...
Kahvittelujen jälkeen söimme kahta erinlaista riisiä, ruokabanaaneja, lihaa ja kasviksia. Ruokailun aikana ihmiset saivat lähettää tekstiviestejä juontajalle, joka luki viestejä ääneen muiden syödessä. Ruoan jälkeen juhlijat veivät lahjat tanssien lahjapöydälle ja vaikka lahjaa ei olisi ollutkaan, käytiin tyhjää kättä käyttämässä lahjapöydän luona vähän kuin lahjan antamisen eleenä.
Tansanialainen juhlakulttuuri on jotain, mitä tuskin koskaan tulen ymmärtämään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti