Meidän Joulu

En oikein tiedä milloin joulut kotona lakkasivat olemasta jouluja. Ehkä siinä vaiheessa, kun muutin pois kotikaupungistani ja joulurauha muuttui pakolliseksi sukulointirumbaksi ja pikkusiskostani tuli pikkuinen jouluterroristi. Tänä vuonna tuntui hyvältä karata loskaista suomijoulua Afrikan lämpöön ja ottaa kerrankin ihan rennosti.

Tansaniassa aattoa ei juhlita. Ihmiset ovat töissä, menevät illalla koteihinsa ja viettävät joulua vasta joulupäivänä. Lahjoja ei anneta, mutta lapset saavat uudet vaatteet ensi vuotta ajatellen. Joulu on perhejuhlan lisäksi myös päivä, jolloin vieraillaan ystävien luona ja pyydetään kavereita käymään. Koko suku saattaa kokoontua samaan paikkaan syömään, juomaan ja viettämään yhteistä aikaa.

Meidän suomalais-tansanialainen joulumme alkoi suomalaiseen tapaan jo aattona. Aamulla Hanna keitti luumusoppaa ja riisipuuroa aamupalaksi, jonka jälkeen porukka lähti hetkeksi  töihin. Iltapäivällä suhattiin taksilla pitkin Moshia ja tehtiin viime hetken jouluostoksia. Sen jälkeen kokoonnuttiin porukalla Hannan ja Louin luo, tilattiin pitsat ten2tenistä ja illalla lähdettiin baariin. Kaikki kaupungin kapakat ammottivat tyhjyyttään ja olin kotona jo puolen yön aikoihin Annan jatkaessa kreisibailausta aamuun saakka. Meinattiin ajaa liikenneympyrässä kolari väärää kaistaa ajavan pikipiki-kuskin kanssa ja jopa ratissa ollut, ralliautoilua harrastava kuskimme Louis säikähti niin, että köryyteltiin eläkeläisvauhtia loppuilta.

Joulupäivän aamuna pyöräilin Hannan ja Louin luo. Koristelimme kuusen ja Louis kokkasi pyttipannua lounaaksi. Lapset uivat ja me naiset hääräsimme keittiössä tiskaten ja valmistellen jouluillallista. Louis grillasi kanaa ja valmisti meille 6 kilon rosvopaistin. Illalla juotiin punkkua, avattiin kuusen alle yöllä ilmestyneet paketit ja iloittiin lahjoista ja toisistamme. Yömyöhällä syötiin vielä raparperipaistosta. 

Tapaninpäivänä Louin sukulaiset ilmoittivat tulevansa kyläilemään ja me Annan kanssa lähdimme taltuttamaan joulukaaosta Hannan avuksi. Hikoiltiin keittiössä kokkaillen ja tiskaillen. Syötiin valtavan hyvä tapaninpäiväateria, katsottiin leffaa suurelta valkokankaalta ja lillluttiin uima-altaassa. Ihanaa, rentoa ja mukavaa yhdessäoloa. Illalla lähdettiin tapsan tansseihin ja ilta vierähti pitkäksi. Käytiin Pub Albertossa ja jatkettiin vielä La Ligaan.  Tutustuin baarissa suomalaiseen naiseen, joka oli ollut Moshissa vapaaehtoistyössä vuosia sitten, rakastunut tansanialaiseen mieheen ja perustanut hänen kanssaan perheen Turkuun. Vaihdettiin yhteystietoja ja sovittiin, että tavataan taas Suomessa.

Tänään olen vain pötkötellyt talolla. Ostin minulle, Tanelille, Annulle ja Tuomakselle bussiliput Dariin sunnuntaiksi ja kävin nostamassa tulevaa matkaa varten 800000 shillinkiä. Annu ja Tuomas tulevat tänä yönä Kilimanjaron lentokentälle ja meidän Africa Reunion toteutuu vihdoinkin. 

Koko ajan mietin pääni puhki, että millä tavalla voisin järjestää asiat niin, että mun ei koskaan enää tarvisi palata Suomeen asumaan. Hanna on kannustanut mua kamalan paljon tulemaan takaisin pidemmäksi aikaa ja luonut uskoa siihen, että asiat järjestyvät. Mun päässä on niin paljon ristiriitaisia ajatuksia. Tiedän, että tää on mun paikka. Tiedän mitä on olla ja asua täällä eikä mulla ole lapsellisia kuvitelmia helposta elämästä Afrikassa. Mulla on realistinen kuva siitä, kuinka raskaasti kehitysmaa voi välillä potkaista mahaan ja uutuuden viehätys on kadonnut jo aikoja sitten. Jotenkin vain sen tiedän, että mun paikka on juuri täällä ja juuri nyt.