Täällä ollaan, perusasioiden äärellä Afrikassa. Saavuin tänne 20. päivä aamuyöstä ja TVL:n uusi kuski Akram oli mua lentokentällä vastassa. Maahantulomuodollisuudet sujuivat kivasti ja puolessa tunnissa olin jo kentältä pihalla. Jo lentokoneessa pillitin tuijotellessani ikkunasta pimeää Afrikkaa, mutta hanat aukesivat kunnolla vasta kun näin Kilimanjaron valkoisen huipun piirtyvän tummaa taivasta vasten.
Talolla porukka nukkui, mutta yövahti Babu otti mut lämpimään halaukseen. Nukahdin pihalta tuleviin ääniin ja aamulla heräsin naapurikanalasta kantautuvaan kaakatukseen. Sain paljon lisää halauksia, join kupeittain africaféta ja istuin terassilla vain nuuskutellakseni Tansanian tuoksua.
RAU:n päiväkodissa oli joulubileet, joihin en reissuväsymykseltäni jaksanut lähteä. Sen sijaan lähdettiin Hannan, Annan, Tanelin ja Louin kanssa ensin Glacieriin, josta jatkettiin pienemmällä kokoonpanolla La Ligaan. La Liga on mun mielestä kaupungin viihtyisin klubi. On hauskaa, kun täällä edelleen soi samat biisit, joita luukutettiin jo vuonna 2011. Tanssilattialla tanssittiin myös samaa ryhmätanssia, jota veivattiin jo edellisreissullani.
Oli ihan huippuilta! Aamulla tultiin Louin kyydillä talolle kuuden aikaan. Päästiin suoraan aamupalapöytään, koska porukkaa oli lähdössä safarille ja pöytä siksi katettu himpun verran aikaisemmin. Mulla ei ole aamusta juuri muistikuvia, mutta kamerasta löytyi aika kivoja kuvia.
Täällä on melkein kaikki ennallaan. Alfredo kutsuu mua edelleen tyttärekseen, Babun kanssa kommunikoidaan kummallisella swahilin ja elekielen sekoituksella ja kaupoissa on edelleen samat myyjät. Tänään nauratti kun pyöräilin vanhalla pyörän romulla pitkin kuoppaisia hiekkateitä ja oli niin onnellinen olo.
Miksi minä en ole tullut tänne aikaisemmin? Miksi en tullut jäädäkseni? Miksi minä kerta toisensa jälkeen palaan Suomeen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti