No nyt minä kyllä tulen purkamaan tänne jännitystä, kun juuri kukaan mun kaveri ei oikein oo kiinnostunut aiheesta. :D
Juteltiin männäviikolla mun entisen työkaverin kanssa kaksi tuntia puhelimessa ja muisteltiin niitä aikoja, kun oltiin töissä samassa laitoksessa. Oon 500 prosenttisen kypsä mun nykyiseen elämäntilanteeseen ja mitä enemmän asiaa pohdin, niin sitä varmempi olen siitä, että kaiken taustalla on kyse mun nykyisestä duunista. Ei ehkä työnkuvasta itsestään, vaan kaikesta muusta mikä liittyy mun työhön.
Tänne muuttaessani uskottelin afrikkaväsymyksen jälkeen itselleni, että elämä on täällä missä mulla on ystäviä. Tavallaan se onkin, mutta vaikka kuinka hoen itselleni, että elämä alkaa työpaikan oven tällä puolen, niin ei se mun sisäistä työmyyrääni oo vielä hiljentänyt. Eikä se muuta sitä tosiasiaa, että jos teen nykyistä työtäni niin olen jumissa kämpillä viikonlopusta, viikosta ja kuukaudesta toiseen - mulla ei oo mahdollisuuksia tehdä mitään kivaa vapaa-ajallani.
En oikeastaan voi valittaa. On ollut täysin tietoinen valinta muuttaa Lappeenrantaan, hakeutua huonopalkkaiseen työhön surkeassa duunitilanteessa ja luopua urasta, hyvästä palkasta ja mielekkäästä duunista. Kaikki tekeminen, päätökset ja asiat kietoutuivat Afrikan ympärille tosi kauan ja sen haaveen vuoksi tein uhrauksia, jonka seurauksena oon nyt sitten näissä unelmien toteuttamisen jälkimainingeissa aika aallonpohjalla.
En minä missään nimessä tätä toivonut.
Mulla on ollut tosi alakuloinen olo oikeastaan siitä asti, kun aloitin töissä. Asiakasryhmä jonka kanssa oon tekemisissä, ei tunnu kaikista omimmalta. Mun on ihan turha väittää ettenkö olisi urakeskeinen, sillä haluan edetä töissäni ja oppia uutta. Mun Turun entinen työpaikka ei jätä mua rauhaan, sillä vaikka se oli rankkaa puuhaa, niin en minä ole mistään työstä yhtä paljoa saanut onnistumisia ja hyvää mieltä.
Haluaisin tehdä uraa lasu-hommissa, sisustaa kotia ja ostaa ihan perusjuttuja, kuten syyskengät, joiden hankinta on mulle mun surkealla palkallani silkka mahdottomuus. Siitä asti kun olen ollut viiden vanha, olen matkustanut. Valmistumisen jälkeen totuin siihen, että parin kuukauden välein pystyin lähtemään pidennetylle viikonlopulle johonkin Euroopan kaupunkiin ja siinä ohella säästämään rahaa Tansaniaan muuttoon. Ällökliseisesti sanottuna mulla on sellainen olo, että multa on viety vapaus ja siivet.
No mun ja mun entisen työkaverin puhelusta intoutuneena pistin työhakemukset mun entiselle esimiehelle. Työkkärissä oli paikkoja auki. Jännitti hulluna, että miten tällaiseen jo kerran irtisanoutuneeseen haahuilijaan suhtaudutaan. Esimies vastas tosi iloiseen sävyyn ja matkasin Turkuun työhaastatteluun. Haastattelu meni hyvin, mutta jäi jotenkin mietityttämään, että olinko sitten kuitenkin ihan liian itsevarma. Tai vaikutinko liian kovalta. Tai päällepäsmäröinkö.
No tästä haastisreissusta asti mulla on ollut kutkutusta mahanpohjassa. Musta tuntuu että oon laittanut nyt itseni likoon ihan täysillä ja jos en pääse tuonne töihin, niin oon täysin luuseri ja urpo. Että kun on ollut siellä vakkarina, niin sitten ei pääsisi enää edes vuoden sijaisuutta tekemään. Ja että meneekö edelleni jotain vastavalmistuneita ja maailmaa syleileviä parikymppisiä sossuja.
Tuntuu kamalalta ajatus siitä, että oon ikäänkuin NÄIN lähellä, että saan takaisin ne asiat jotka Tansaniaan mennessä uhrasin ja kohtalo olis aika epäreilu, jos multa tässä vaiheessa repäistäisiinkin matto jalkojen alta. Mun tän viikon motto onkin ollut "mua jännittää apua perhosia mahassa vittu". Osa tyypeistä tajuaa mun jännityksen, osaa ei kiinnosta, osa on tosi kannustavia, osa sanoo että "tiesit riskit ku hait sinne enkä jaksa nyt teennäistä sääliä löytää sisältäni" :D Elämäni on tapahtumarikasta ja oikeastaan mulle riittää se tässä tilanteessa, että mun entiset työkaverit on olleet iloisia ja äiti tukenut noin miljoonalla prosentilla taas ADHD-tytärtään.
Lopputulema:
- Työ joka ei kiinnosta vie mukanaan kiinnostukset kaikesta muustakin
- Ei kannata vainoharhaisesti ajatella, etteikö uskaltaisi hakea enää entiseen työpaikkaan
- Kaikki tiet vievät Turkuun?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti