keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Hautajaiset

Viime viikolla saatiin suru-uutinen. Louin iska menehtyi akillisesti. Tansaniassa perinteisesti jarjestetaan hautajaiset lyhyella aikataululla ja Louin iska paasi haudanlepoon eilen suvun, ystavien ja kylanmiesten saattelemana.

Hautajaiset olivat kaunis tapahtuma. Louin synnyinkoti oli koristeltu valkoisen ja violetin eri savyilla ja me paasimme istumaan teltan varjoon. Paikalla oli kuoro, kaukaa saapuneita sukulaisia ja noin puoli Moshia osoittamassa kunnioitustaan vainajaa ja vainajan perhetta kohtaan. Kuoro lauloi kauniita swahilinkielisia hengellisia lauluja ja Louis kertoi yhdessa siskonsa kanssa isansa elamasta ja saavutuksista. Pappi puhui pitkaan ja lopulta veljekset kantoivat arkun, joka haudattiin Louin isan kotitalon pihaan lahelle Louin aitia. 

Tansaniassa surraan ei tavalla. Suomessa hautajaisissa pukeudutaan mustaan. laitetaan vedenkestavaa ripsaria ja hieman pyyhitaan silmakulmia. Ollaan suomalaiselle kulttuurille uskollisesti hillittyja ja tunteillaan sitten, kun ymparilla on vahemman ihmisia. 

Taalla naiset ovat varikkaissa kangoissa ja itkevat itsensa kirjaimellisesti pyorryksiin. Naissakin hautajaissa useampi nainen hyperventiloi ja lopulta kannettiin miesvoimin varjoon lepaamaan. Tama on hyvin tyypillista. 

Joissain Afrikan maissa, kuten Sambiassa, tiedan etta tiettyjen heimojen hautajaisissa on ihan oma rytminen hautajaisitkunsa, jota hautajaisvieraat alkavat itkemaan heti autosta ulos hypatessaan. Oon miettinyt tata tansanialaista hysteriataipumusta, silla mun lahipuistossa jarjestetaan kirkonmenoja. Ensin pappi puhuu ja huutelee hallelujaa, loppua kohden mikrofoneista kantautuu naisten huutoa ja itkua. Ehka se on osittain heimokulttuurien jattama jalki kulttuuriin. Tietynlainen hurmostaipuvaisuus ja transsimeininki vahan kaikessa.

Vaikka surullisia asioita on tapahtunut, niin on ollut paljon hyviakin juttuja. Brownie, meidan viimeinen elossa oleva koiramme, paasee huomenna kotiin. Janskitan hieman diagnoosia, mutta uskon etta koira on paranemaan pain koska laakari paastaa sen jo lahtemaan. <3

Muutenkin on jotenkin hullun hyva meininki. Heraan joka aamu mielettoman aikaisin touhottamaan. Koti alkaa tuntumaan taas kodilta, eika vankilalta. Suunnitellaan yhden meidan tyoharkkaajan kanssa keittioremppaa mun luo ja ainaskin yksi seinista saa pinkin varin. 

Yritan kunnostautua ja vetaista tanne jonkin kuvaplajayksen viime ajoilta :)

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen tuo hautajaistapa ja ilmeisesti siis myös muihin jumalanpalveluksiin yms liittyvä.
    Olihan Suomessakin aikoinaan itkijänaisia, ainakin Karjalassa. Meidän perinteinen hautajaisperinne ei ehkä olekaa se, millaisen me tunnemme

    VastaaPoista
  2. No empähän muistanukkaan itkijänaisia!

    VastaaPoista