Oon ollut ihan supertylsistynyt jo pitkään ja mun alakuloisuus on välttämättä heijastunut tänne bloginkin puolelle. Nyt alkaa taas hommat rullaamaan ja elämä Tansaniassa on makoisaa.
Eka iso juttu oli tuo ero, josta kirjoittelinkin tänne jo aikaisemmin. Aattelin parisuhdetta pitkään hommana joka pitää mua täällä, ja suhteen loputtua olin jo toinen jalka Suomessa. Nyt on kuiteskin on tosi hyvä fiilis ja oon ihan eri tavalla saanut taas kaiveltua ne omat juttuni ja alkanu tekemään asioita, joista tulee hyvä mieli. En oikeen itekkään enää ymmärrä, miten olin pitkään niin lamaantunut ja alakuloinen.
Eron jälkeen päätin karsia elämästäni muitakin kuormittavia juttuja pois, joihin vähän niin kuin olosuhteiden pakosta oon tässä kuluneen vuoden aikana ajautunut. Ihan eka ilmoitin yhdistykselle jossa toimin, että heippa. Oon ollut yhden suomalaisen yhdistyksen yhdyshenkilönä täällä (vähän vastentahtoisestikkin ehkä ) ja nyt marraskuun lopulla loppuu se touhu. Jos jotain oon yhdistystoiminnasta oppinut, niin ainakin sen, etten tykkää siitä ja että vastedes pysyn kaukana kaiken maailman maailmanparannusjutuista ja keskityn siihen hyvään, mitä TVL tekee.
Mulla on pitkään ollut mietinnässä myös paluu työelämään Suomessa ja virkavapaan loppuminen. Nykyiseen duuniin palaaminen on tuntunut samalta, kuin oksentaisi Finlandian tuplajuustopitsaa. Tänään sitten aamulla totesin, että ei saatana, en halua tehdä elämässäni enää mitään mikä aiheuttaa tällaisia vastenmielisyyden tuntemuksia ja ilmoitin henkilöstöpäällikölle, etten enää palaa nykyiseen työhöni. Heippa siis muiden velvollisuuksien lisäksi virka ja aikuisuus.
Nyt sitten olen vain. Jännittävää ja ihanaa kun kaikki on taas auki, niinkuin sata kertaa aikaisemminkin. Samanlainen tunne kuin Intiassa kauan aikaa sitten, kun ilmoitin sieltä käsin yhteen päiväkotiin, etten otakkaan sijaisuutta vastaan vaan muutankin Turkuun. Pitää elää näiden impulssien ja mielitekojen mukaan, ne mut on tännekkin johdattaneet.
Jouluksi menen Suomeen ja tavarat muutetaan meidän Muorin puojiin. En halua tehdä mitään suunnitelmia, mutta toisaalta päässä jo raksuttaa. Täällä nautin ihan suunnattomasti työstäni ja siitä vapaudesta, jonka Louis on mulle antanut. Saan päättää työaikani itse ja oon huomannut, että kun on tällainen vapaus oman työn teossa, niin juuri ikinä ei vituta mennä töihin ja teen töitä varmaan enemmän kuin ikinä. Vieläpä ilman stressin häivää. Tsiisus jos nyt pitäis hypätä johonkin päivätyöhön ja alkaa rakentamaan säntillistä arkea, niin varmaan saisin burnoutin viikossa. Oon löytänyt oman tapani työskennellä ja oon tosi iloinen siitä. Oon ollut aina tosi työkeskeinen ja pitänyt sitä jonain hyvän ihmisen mittana, vaan empähän pidä enää. Tuntuu ihan naurettavalta, miten sitä on hieman ylpeänäkin selittänyt, että hehe teinpä taas 9 päivän työputken.
Huomenna on jo syyskuun loppu, niinpä töräytän tänne loppuun tämmöisen kuvapommin tältä kuulta:
Mun huippukiva vuokraisäntä hurmasi mut herkullisella kebabilla!
Sain passin ja oleskelulupakin tuli ulos maahanmuuttovirastosta.
Maisema hotellistani Darissa
Bagamoyon taidekoulussa tutustumassa
Pikkuhiprakassa Coco Beachilla
Bodaboda-kyyti taas tunnin myöhässä
Raun lapset
Pannari-ilta
Donitsiaamu :D
Oon käyny pitkästä aikaa hieman tuulettumassakin!
Meijän tytöt!
Mie <3 LPR
Ja Brownie, joka toipuu kuin toipuukin myrkytyksestä! Kiitos ihana eläinlääkäri Laszlo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti