keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Turinoita

Enään puoltoista viikkoa ja Karo tulee takaisin Tansaniaan. Tällä kertaa kolmeksi viikoksi! Aivan huippua! Mun passi umpeutuu syyskuussa ja me ollaan suunniteltu porukalla passinuusimisreissua Dariin. Lähdetään ajamaan Dariin 13/8 ja 14/8 mulla on aika varattuna embassyyn. Ajetaan Darista takaisin päin ja yövytään Bagamoyossa, Tansanian vanhimmassa kaupungissa. Sieltä ajellaan takaisin Moshiin, mutta ollaan matkalla pari yötä Lushoton vuoristossa. Oon ihan innoissani, sillä Bagamoyo ja Lushoto ovat molemmat paikkoja, jotka oon halunnu nähdä ja joiden ohi oon toistaiseksi vaan ajanut autolla. Parasta! Mun on pakko saada tää tukka takaisin vaaleaksi, sillä en todellakaan halua olla mikään Merenneito Ariel passikuvassa, jota joudun näyttämään ihmisille seuraavat viisi vuotta.

Oon saanut työmotivaationi takaisin! Kesä on ollut tällainen laiska suvantovaihe ja talolla on ollut tosi hiljaista. Elokuussa alkaa lipumaan porukkaa Tansaniaan ja lokakuussa meillä onkin jo kaikenkaikkiaan MONTA tyyppiä. Oon tosi mielissäni siitä, että pääsen tutustumaan uusiin vapaaehtoistyöntekijöihin ja opiskelijoihin. 

Mulla on aina ollut unelma oman kahvilan pitämisestä, jonka yläkerrassa olis pikkuinen majatalo. Nyt Louis on alkanut remppaamaan hostellia huone huoneelta ja oon tosi mielissäni siitä, että pääsen valitsemaan verhoja ja tauluja ja maaleja ja apdeittaamaan TVL-talon nuhjaantunutta lookkia. Tykkään mun työstä toimistossa, mutta tällainen homma piristää mukavasti ja on vähän enemmän mun näköistä touhua. Toissapäivänä kerättiin melkeen kaikki vanhat taulut pois seiniltä ja tällä tai ens viikolla mennään ostamaan uudet. Mää ehdotin Louille että maalattais kaikkien huoneiden ovet eriväriseksi, mutta ehdotus meni jo överiksi. :D Muuten oon saanut luvan touhottaa hostellilla aika rauhassa ja keksiä idiksiä dormien sisustukseen.

Oon vieläki ollut aika yksinäinen. Olin koko viikonlopun yksin ku en tahtonu lähtä Hot Springseille, Clerppa on edelleen kaivoshommissa hornantuutissa ja Louis, mun tän hetkinen ainoa kaverini, oli jossain rallijutuisa. Eilen se sitte kärjisty niin, että päätin muuttaa takaisin hostellille ihmisten pariin ja pakkasin aamulla vaatteita viikoksi mukaan. Tuntu tosi hassulta jäädä sinne toimistohommien jälkeen, ku oon tottunu jo siihen että työt ja koti on erikseen. Syötiin dadojen tekemää pitsaa, katottiin leffaa screeniltä ja hengailtiin olkkarissa. Sitte tajusin, että mun e-pillerit on kotona ja jouduinkin soittamaan kyydin tosi nolosti kotiin. Tuntu tosi ankealta tulla tyhjään kämppään. Luojan kiitos meillä on kohta hulluna volunteereja ja mun ei tarvi niin halutessani olla enää yhtään iltaa yksin! 

Kerroin Louille, että katon tätä mun olemista täällä vielä elo-syyskuun ja syyskuun loppuun mennessä sitten teen päätöksen, että jäänkö tänne vai lähdenkö toiseen suuntaan, eli takaisin Suomeen. Kun jäin tänne H:n muutettua takaisin Suomeen, niin jäin tänne puhtaasti sen takia, että TVL on mulle niin rakas ja tykkäsin työstäni. Ne asiat ei oo muuttunu, mutta nyt musta tuntuu myös siltä että TVL pärjää ilman mua ja että jos sitten marraskuussa virkavapaan lopun häämöttäessä lähdenkin takaisin Suomeen, niin en lähde niin että täällä olisi hommat jotenkin kesken tai että lähdölläni aiheuttaisin suurta damagea kellekkään.

Oon paljon pyöritellyt mielessäni töihinpaluuta lastensuojelun pariin ja mulla on kyllä ikävä nuoria. Silloin kun mun suomitöissä on kivaa, niin siellä on ihan helvetin kivaa. Silloin kun osastolla on raskas paketti, niin työ on raskasta. Tykkään nuorista tosi paljon ja tykkään työstäni. Tykkään haasteista, tykkään siitä kun toivottomiksi tapauksiksi leimatuista nuorista tulee mun työssäni niin monesti esiin ne oikeat luonteenpiirteet sen stigman alta. Oon työssäni välillä tosi hyväkin. Tiiän, että osa nuorista tykkää musta tosi paljon, vaikka osa taas vihaa ja pitää mua ihan hirveänä natsina. Ja tiiän, että teen mun suomityötäni täysin omana ittenäni ja tiedän, että sen näkyy mun työotteessa.

Sitten oli tämä Muhoksen juttu. Kaksi 17-vuotiasta poikaa tappoi yhden ohjaajista, pölli auton avaimet ja ajoi Kuopioon. Ensimmäinen ajatukseni oli, että no nyt se tapahtui mitä on odotettu. Oon ite saman hoitotason paikassa töissä, enkä mää oo kauhean yllättyny. 

Keskustelu mediassa on ihan ala-arvoista ja netissä spekuloidaan sitä, että oliko tämä ohjaajan oma vika. Että kyykyttikö ohjaaja, oliko ohjaaja itse väkivaltainen, laiminlöikö ohjaaja nuoria. Edellinen tapaus oli Ojantakasessa vuonna 2002. En mää työtäni pelkää, mutta pistäähän se mietityttämään. Lastensuojelulaki, lastensuojelun työympäristö, Valvira, resurssit ja ennenkaikkea se viesti, mitä kentältä on koko ajan pyritty viemään ylöspäin. 

Sosionomin koulutus ei aina riitä, kun samaan aikaan pitäisi olla myös vartija ja terapeutti. Lastensuojelun pariin haetaan koko ajan korkeasti koulutettua henkilöstöä, vaikka vanhoilla konkareilla on ihan toisenlaista osaamista, jota lastensuojelussa kipeästi tarvitaan. Yks tuttu on ollut samassa työpaikassa 20 vuotta ja on kertonut, kuinka lastensuojelun nuoret ovat muuttuneet ja kriminaalien sijaan laitoksissa on koko ajan enemmän läsnä psyykkiset ongelmat ja päihteet. Haastavia juttuja ja lastensuojelu on kai aikamoisessa murroksessa. Katsotaan. Hinku töihin on kyllä välillä tosi kova siltikin.

Taidanpa tästä alkaa lähtemän officelle. Söin toissapäivänä loishäädön ja toivon, että se helpottais mun oloa ja heikotus ja vatsavaivat lähtis ilman, että joudun menemään lääkäriin. Täällä lääkärireissut on kertakaikkiaan vastenmielisiä. Aina on hirveä jonotus kuumassa odotustilassa, paikalliset etuilevat, potiastietojen löytäminen kestää aina ikuisuuden, henkilöstö on nuivaa, missään ei ole mitään järkevää systeemiä. Haluaisin mennä ja otattaa kaikki verenkuvat ja kakkanäytteet ja pissakokeet, mutta ku en vaan JAKSA uhrata siihen päivääni. 

2 kommenttia: