Perillä

Makaan juuri nyt tismalleen samassa sängyssä, jossa makasin aikoinani tammikuussa 2011. Mun tuleva 1HH on hetken aikaa varattu ja jaan perjantaihin asti huoneeni espanjalaisen Ritan kanssa. Ulkoa kantautuu heinäsirkkojen siritystä ja ilmassa haisee palanut. Joku polttaa roskia, tai sitten Babu tekee iltapalaa takapihalla. Olkkarista kuuluu saksan, hollannin, suomen ja espanjan sekaista puheensorinaa. Vuonna 2011 tämä hetki oli täynnä jännitystä, pelkoa ja odotusta. Nyt kaikki tuntuu vain oikealta ja tutulta. Siltä, että tässä mun täytyykin olla.

Matka Tansaniaan tuntui kestävän ikuisuuden. Lentokoneessa ei ollut telkkareita ja jaoin pienen penkkirivini ugandalaisen Samin kanssa. Sam pölähti paikalle viime tingassa hieman viinalle haisevana, mutta paljastui ihan ihanaksi reissututtavuudeksi. Katsottiin mun koneelta Itse Ilkimys 2 Samin kuulokkeilla päät vastakkain könöttäen kuin vanha pariskunta. Sam tarjosi olkapäätään kun nukkuma-asentoa ei meinannut löytyä. Kun heräilin unestani säpsähdellen, kysyi Sam joka kerta, että onko kaikki kunnossa. Etiopian lentokentällä Sam hoiti mut jonon ohi oikeaan paikkaan, piti lähtiissä kädestä ja kuuntelututti Bruno Marsia.

Viisumihakemukset hoituivat rutiinilla ja olin ekojen joukossa ulkona kentältä. Louis oli mua vastassa päheällä mustalla kuutioautollaan. Automatka meni rupatellessa, pää pöhnässä. Talolla Hanna tapasin uuden monikulttuurisen kämppisjoukkioni ja Hanna valaisi hieman mun työnkuvaa, joka silti edelleen on aivan yhtä hämärän peitossa. Huomenna aloitan duunin hieman kevennetysti, sillä Hanna dekuilee aamupäivän ja mä lähden hoitamaan juoksevia asioita. Liittymään täytyy saada puheaikaa ja ostaa sitä sun tätä arkitavaraa. 

Tästä tämä lähtee, elämä täällä. Hampaan kolossa on ruokabanaania ja mun täytyy päästä suihkuun. Moiksu!