keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Turistina kotikaupungissa

Tulin just kotiin rentouttavalta kaupunkilomalta... Turun keskustasta! Bongattiin nimittäin kämppikseni kanssa edullinen Groupon-tarjous täällä Turussa sijaitsevaan jugendtyyliseen Park Hotelliin ja päätettiin lähteä ikuisuuksia kestänyttä putkiremppaa karkuun. Mulla on ihan uudesti syntynyt olo kun on saanut vuorokauden olla lähellä toimivaa vessaa ja suihkua ILMAN remonttipölyä, remonttimiehiä ja aamusta iltaan jatkuvaa metelöintiä. 

Mitä tulee kun yhdistetään vaaleanpunaista, rottinkia ja 70-luvun hirveyksiä? No ihan sairaan hieno hotellihuone tietty! Meidän sänky oli pehmeä, telkkarissa hyvää ohjelmaa, minibaarin sisältö riittävä ja mulla sellainen olo, että olen keskellä kliseisintä Emmerdale-kulissia. Isolta parvekkeelta avautui näkymät Puolalanpuistoon ja mun tuttavani ikkunaan. :D 








Käytiin Pancho Villassa syömässä Chevre-hampparit. Ruoka oli perushyvää mättöä, mutta kaukana kulinaristisesta makuelämyksestä. Palvelu alitti kaikki hyvälle asiakaspalvelulle asetetut rimat. Onkohan Suomessa yhtäkään ravintolaa, josta saisi oikeasti hyvää tex mexiä ja jossa olis kiva asioida?


Aamupalalla meille seuraa piti 45-vuotias harmaapapukaijaneiti nimeltään Jaakko. Jaakko esitteli itsensä, vilehteli kohtalonsinfonian alkusointuja ja kikatteli söpöön papukaijamaiseen tyyliinsä. Jaakko joi aamukahvit, nautti auringosta tietsikan näytöllä keikkuen ja välillä vaelteli ympäri hotellia omistajansa olkapäällä. Aivan huippu tyyppi!


Mä olen pari päivää ollut onnesta soikeana, sillä sain iloisia uutisia päiväntasaajan toiselta puolelta. Elämä on ihanaa!

2 kommenttia: