sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kiswahili

Tansanian toinen virallinen kieli englannin lisäksi on swahili. Swahili on bantukieli, jota puhutaan laajalti Itä-Afrikassa. Edellisreissulla swahilin opiskeluun syttyi kipinä ja säännöllisen epäsäännöllisesti olen sitä yrittänyt petrata sekä swahilia puhuvien kavereideni kanssa, että itsekseni. Ilmoittauduin jopa kesäyliopiston swahilinkielen kurssille, joka kuitenkin sitten jäi käymättä kun sainkin työpaikan. Suomessa mulla on ollut käytössä Mambo vipi-kirja, mutta laiskuuttani osaan edelleen vain perustervehdykset, sanontoja ja muutamia lauseita ja sanoja sieltä täältä. Mulla on täälläkin ollut mukana oppikirja, jota häpeäkseni en ole avannutkaan. Loma on mennyt ohi hujauksessa eikä pänttääminen ole tuntunut mukavalta. Sen sijaan olen yrittänyt kuunnella kieltä tarkemmin ja päästä siihen sisään sillä tavalla.

Swahili on mun mielestä ihan äärettömän vahva kieli. On mukava kuunnella etenkin swahilia puhuvien miesten keskusteluja, ulosanti on niin paljon voimakkaampaa kuin suomenkielessä. Nyt kun on käynyt ilmi, että tulen tarvitsemaan swahilia tulevaisuudessa hiukan enemmänkin, on mua purrut taas aika suuri opiskelukärpänen. 

Olen hamstrannut opiskelumatskua eräästä kristillisestä kirjakaupasta ja todennut, että lastenkirjat ovat aika iisi tapa päästä sisälle kirjoitettuun tekstiin. Oppikirjojen tekstit kun tuppaavat kuitenkin olemaan aika epäaitoja ja ennalta-arvattavia. Mambo vipin rinnalle olen hankkinut pari kiswahili-koulukirjaa ja sanakirjan. Lähtiessä ajattelin käydä ostamassa vielä swahilinkielisiä sanomalehtiä ihan vain vaihteluksi. 

Syy miksi asiasta tänne kirjoitan on se, että ajattelin opiskelumotivaation ylläpitämiseksi kirjoitella tänne swahilinkieleen liittyvistä faktoista ja opiskelun etenemisestä. Aihe ei varmastikaan kiinnosta muita kuin Itä-Afrikan matkaajia, mutta ehkä joku reissuunlähtijä löytää täältä joskus jotain korvan taakse laitettavaa...


2 kommenttia:

  1. Sit meidän yhteisessä yövuorossa voit opettaa mulle swahilia ja pidetään samalla lettukestit!

    T: Mirkkis

    VastaaPoista