lauantai 2. marraskuuta 2013

Wien päivä 1

Tulin eilen kotiin muutaman päivän mittaiselta Wien-Bratislava-trippailulta. Olo on ryytynyt, tukka takussa ja kädessä lasillinen verovapaata Amarulaa. En tiedä ahdistaako minua Suomi, syksy vai se, että arkeen täytyi palata melkoisella rytinällä. Malja kuitenkin sille, että Afrikkaan lähtöön on enää 48 päivää!

Lento Berliinin kautta Wieniin lähti maanantaiaamuna klo 6:40. Yö meni melkein ilman unia, sillä minulle tyypillisellä tavalla pakkasin viimetingassa ja yöbussissa nukuin vain koiran unta. Tavattiin lappeenrantalaisen kaveripariskuntani kanssa Helsinki-Vantaalla, syötiin aamupalat terminaali kakkosessa ja otettiin kehittäviä reissukuvia tähän tyyliin:


Air Berlin yllätti käppäisyydellään sillä lentäessäni Jamaikalta Suomeen oli palvelu ensiluokkaista. Tällä reissulla alkoholijuomista täytyi maksaa, koneen kahvitarjoilut olivat ihan perseestä ja ja lentoemännät farkkuihin pukeutuneita, kikattelevia ja kielitaidottomia pissiksiä. Hirveä ajatus, että lento-onnettomuuden sattuessa oma henki olisi noin ammattitaidottoman henkilökunnan käsissä. 

Onneksi jaksettiin hilata itsemme aamulennolle, sillä oltiin Wienissä jo kympin jälkeen aamulla ja saatiin kamat Wombat-hostellille hyvissä ajoin. Hostelli oli paska, mutta halpa. Heti ensimmäisena jouduttiin vänkäämään respan henkilökunnan kanssa siitä, että ollaanko varattu 4 hengen huone 3:lle ihmiselle. Melkein puoliväksin meidän huoneeseen yritettiin tunkea 4. henkilö, vaikka selkeästi oltiin tehty nettisivustolta varaus isommasta huoneesta vain meille. Hostelli oli yleisilmeeltään teennäinen ja muka-nuorekas, henkilökunta paskaa niellyttä ja asiakaskuntakin tuntui koostuvan pelkistä idiooteista. Huone oli ankea, karu ja likainen, eikä asiakkaille ollut edes käsipyyhettä talon puolesta ilman naurettavia lisämaksuja. Fuck this shit. 

Hostelli oli kuitenkin hyvällä paikalla, aivan Naschtmarktin kupeessa. Lähdettiin heti tsekkaamaan hoodit. Nautittiin 20 asteen t-paita-keleistä, koluttiin kirkkoja ja pyörittiin vanhassa kaupungissa. Vedettiin lounaaksi 3. ruokalajin ateriat ja ihailtiin Wienin uskomattoman kaunista arkkitehtuuria.










Löydettiin Pyhän Tapanin Tuomiokirkko ja kiivettiin yhteen sen torneista. Korkeanpaikan kammo ja noin 350 porrasta, aivan kauhea ja kuolemanpelkoa herättävä yhdistelmä. Wien näytti kuitenkin tosi kauniilta yläilmoista tiirailtuna.




Hapottaaaaa!


Kiipeilyn jälkeen käytiin kahvilla Cafe Engländerissä, jossa Jukka suututti tarjoilijan ja jossa palvelu oli vähäistä ja töykeää. Onneksi siellä sai polttaa tupakkaa ja käyttää wifiä. Kahvilasta lähdettiin hostellille juomaan halpaa kaljaa ja makeaa persikkaviiniä ja laittautumaan iltaa varten, sillä oltiin jo Suomesta käsin varattu pöytä Le Cielistä.



Syömään!


Ravintola oli tasokas pönötysmesta. Syötiin 4. ruokalajin menut. Alkupalaksi hyytelöityä villisian jalkaa pihlajanmarjoilla, laakerinlehdillä ja jollain juureksella, jolle edes google translate ei löydä suomenkielistä vastinetta. 2. ruokalajina tarjottiin mustaa riisiä, pecorino-juustoa, salaatin sydämiä ja persiljahauduketta tms. Pääruokana oli meribassia kurpitsa-chili-kasviksilla ja savoynkaalistruudelia. Jälkkäriksi vielä karamelisoitua omppu-sahrami briochea brown butter jätskillä. Täydellistä. Viinien kanssa koko lysti 3. hengeltä noin 270e. Ruoan jälkeen väsytti niin, että taidettiin kaikki olla sikeässä unessa jo klo 22.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti