sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Maailma Kylässä 2013

Lähdin lauantaina suoraan töistä juna-asemalle ja matkasin Helsinkiin. Luvassa oli Tansania-porukan miitti ja maailma kylässä-festivaalit! 

Perillä Helsingissä pudotin kännykkäni katukivetykseen ja iPhonen näyttö meni säpäleiksi. Puhelin toimi onneksi sen verran, että sain yhteyden Omenahotellissa kokoontuneeseen kaveriporukkaan. Hotellihuoneessa mua odotteli Mimi, Annu ja Miska pussiviinojen, lonkun, sipsien ja karkkipussien kanssa. Halailtiin, kiljuttiin ja mua itketti kamalasti. Kahden vuoden jälkeen tyypit yllättäen olikin siinä!





Jatta ja Turo majoittuivat Hotelli Presidenttiin, mutta tulivat kyläilemään meille. Miskalla oli vieläkin tallessa Tansaniasta ostettua pussiviinaa, jota lantrattiin ananasmehuun niin vauhdilla, että osa läikkyi lakanoille.



Huoneen lämpötila kohosi varmaan likemmäs 30 astetta. Hengitysilman happipitoisuus laski ja ilmankosteus nousi trooppisiin lukemiin. Pelattiin ponkkaa ja keksittiin, että kesällä sitä pitäisi tulla pelaamaan posankka-patsaan juurelle Turkuun. Jatta ja Turo lähtivät takaisin Presidenttiin ja Miska kotiinsa. Mimin ja Annun kanssa haaveiltiin Afrikkaan palaamisesta vielä monta tuntia. 


Aamulla juotiin monta kuppia africafeta ja heräiltiin hitaasti. Haettiin aamupala picnicistä ja lähdettiin Kaisaniemen puistoon etsimään meidän porukkaa. Jattaan ja Turoon törmättiin jo juna-asemalla ja Miska löytyi Ismo Alangon keikalta. Jarno liittyi seuraamme vähän myöhemmin.



Aamupala

 Ismon lopetettua lähdettiin katsomaan tansanialaista Sanaa sana-yhtyettä Monsuuni-teltalle.





Ihan huikea esitys. Naiset tanssivat afrikkalaisten rytmien tahtiin, laulu oli swahilinkielistä. Naurettiin, laulettiin, kiljuttiin ja liikututtiin Annun kanssa kyyneliin asti. Sillä hetkellä minä sen päätin: ei ole muuta mahdollisuutta kuin palata takaisin.

Tansaniassa meidän porukan ryhmäkuvat olivat lähinnä huono vitsi. Sanaa sanan keikan jälkeen päätettiin yrittää vielä kerran. Ja ONNISTUTTIIN SIINÄ! Vieläpä kahdesti peräkkäin!

 
Valitettavasti mun oli lähdettävä festareilta kohti Turkua jo 5PM. Safkasin lautasellisen cassavaa ja oli tosi haikea olo. Näiden tyyppien kanssa oleminen on vaan niin luonnollista, aitoa ja ihanaa. Vitsit <3

Seuraavana päivänä ostin lentoliput HKI-KILIMANJARO-HKI. Olenkohan oikeampaa päätöstä koskaan osannutkaan tehdä?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti