perjantai 23. joulukuuta 2011

Warsaw

TERVE.

Kotiuduin Puolasta noin viikko sitten. Siisti, erinlainen, mutta myöskin hullun raskas reissu. Nähtiin ja koettiin muutamassa päivässä niin mielettömän paljon, että olen vieläkin vähän pää pyörällä. Mahtava maa! Aattelin kirjoittaa tänne pienen koosteen kaikesta tapahtuneesta.

Lähdettiin Puolaan 12.12. aamulla muistaakseni kympin aikaan. Junalla puksuteltiin Lappeenrannasta Helsinkiin jo päivää aijemmin ja yövyttiin Katan luona. Kata itse oli päivystämässä yliopistollisella eläinsairaalalla, mutta me Marian kanssa pelailtiin siinä ilta nintsikkaa ja toimittiin koirankusettajina. Mentiin aikaisin nukkumaan ja herättiin aamulla kasin aikaan toimittamaan aamuhommia ja jänskittämään. Kata tuli töistä kotiin ysin aikaan aamulla ja heitti meidät Helsinki-Vantaan lentokentälle.

Lentokentällä aamupala ihan ekaksi, brie-juustoleipää ja kahvia. Mulla oli ollut päässä mielikuva lentokentällä juotavista siidereistä, joten aloittelin päiväni pullollisella Bulmersia. Meidän lento lähti samalta portilta, jolta viime syksynä lensin katsomaan iskää sairaalalle. Istuin silloinkin tolla samalla tuolilla, samalla paikassa, samanlainen siideri kädessä, mutta aika paljon paskemmissa meiningeissä.



Lento Helsingistä Varsovaan kesti noin 2 tuntia. Tykkäsin LOT:sta, oikein kiva lentoyhtiö. Mukava palvelu ja siisti lentokalusto. Taisin nukkua miltei koko matkan Marian ihmetellessä maisemia nenä kiinni koneen ikkunassa. Kentällä napattiin laukut hihnalta ja marssittiin turisti-infoon kysymään helpointa keinoa päästä keskustaan. Bussi 175. Ostettiin 3,5 zlotylla bussiliput lentokentän kiskalta ja lähdettiin terminaalin eteen odottelemaan autoa. Ei ehditty polttaa edes tupakkeja, kumpikin pienissä aggressioissa siinä sitten. Jäätiin pois oikealla pysäkillä ja eka asia minä nähtiin, oli valtavan iso kulttuuripalatsi. Luultiin sitä eka kirkoksi ja oltiin vähä että öööö eissss hullu maa. Istuttin katukivetykselle, kaivettiin kartta taskusta ja yritettiin paikantaa Oki Doki-hostellia, josta oltiin varattu huone jo etukäteen. Löydettiinkin paikka ja lähdettiin tallustelemaan halki Varsovan keskustan. Löydettiin perille pienten suunnistushankaluuksien jälkeen.

Oltiin paikalla ennen check outia, eikä meidän huone näin ollen ollut vielä valmis. Jätettiin kamat matkatavarasäilöön, istuttiin tietsikalla tovi ja mietittiin järkevää toimintasuunnitelmaa. Päädyttiin siihen, että haetaan eka junaliput seuraavan päivän Varsova-Krakova-junaan ja käydään sitten syömässä. Ennen lähtöä saatiin kamatkin huoneeseen. Majoituttiin 6 hengen dormitoryyn, hinta oli noin 8€/yö/naama.





Jepjep. Junalipunostoprosessi olikin sitten pitkäkestoinen, piinaava, hermojaraastava. Jonotettiin puolituntia tiskille vain kuullaksemme, ettei kukaan osaa englantia. No. International-kassalle sitten. Seisoskelua, odotusta, kipeät polvet... Päästessämme tiskille, meille kerrottiin että olemme väärässä jonossa ja meidän on palattava jonottamaan kassoille, joille jo aikaisemmin tuhlasimme aikaamme. Kirjoitettiin paperille kaupunki, lähtöpäivä ja kellonaika, jolloin halusimme Krakovaan lähteä ja sen avulla saatiin ostettua liput. Kaikin puolin paskaa palvelua koko asemalla. Junamatkan piti kestää noin 3 tuntia, mutta tietysti myyjä heitti meidät junaan, joka ajoi väliä 5 tuntia. Kiitos kiitos kiitos <3.

Käytiin etsimässä Zlote Tarasysta ruokapaikka ja päädyttiin syömään Sphinxiin. Kiva mesta. Palvelu oli erinomaista ja menun sai enkuksikkin. Tarjoilijat olivat kielitaitoisia ja supermukavia. Ruokalista oli monipuolinen ja ateriat valmistuivat nopeasti. Maria söi jotain pastajuttua ja minä maistoin juustolla kuorrutettua kanaa ja ranskiksia. Isot annokset, hintaa yhteensä noin 11€.

Mitähän sitten. Käytiin kiertämässä parit vaatekaupat siinä ja todettiin, että shoppailumatkalle Puolaan ei kannata ehkä lähteä. New Yorkerissa, New Lookissa jne. hintataso ei juurikaan poikennut muista länsimaista.

Siitä sitten vanhaan kaupunkiin. Käpsyteltiin vähän hassuja reittejä ja tehtiin varmaan pari ylimääräistä mutkaakin. Varsova tuntui kyllä aivan turvalliselta ja mukavalta kaupungilta myös pimeän aikaan, vaikka pari Puolassa käynyttä ystävääni oli koittanut ennalta hieman kuumotella. Vanhassa kaupungissa oli tosi kauniit jouluvalot ja mukava tunnelma. Poikettiin intialaisessa kaupassa ja täydensin haaremihousuvalikoimaani kaksilla uusilla pöksyillä. Ehdittiin joulumarkkinoille vähän viime tingassa, niinpä osa kojuista oli jo sulkenut luukkunsa. Olihan siellä. No. Tunnelmallista ja hyvin... itä-eurooppalaista.


Paluumatkalla löydettiin aivan ihana rokkipaari, johon meidän oli tarkoitus vielä illan päälle lähteä mutta niiiiiin. Meikä oikeastaan nukahti samontein ku päästiin hostellille. Pari tuntia siinä nukuin, kunnes hieman virkosin. Jaloissa oli pienet rakot kävelystä ja uusista kengistä.




Koska olin nukkunut parin tunnin unet ja koomaillut aikani, en saanut yöllä unta. Mikon kanssa siinä soiteltiin ja yöllä saatiin joku afrikkalainen tyttö meidän dormyyn. Sammahdin jossain vaiheessa uudestaan ja puhuin unissani. Huusin Marialle sängystä "SE EN OLLUT MINÄ, SE OLI TUO KIRJA!".

Aamulla piti taas herätä vitun aikaisin. Rasitti eniten maailmassa. Luovutettiin huone ja lähdettiin aamupalalle starbucksiin. Leipää, iso pala porkkanakakkua, jättikupillinen kuumaa kaakaota ja Nirvava-kirjaa aamuluettavaksi. Käytiin myös ruokakaupassa hakemassa evästä junamatkaa varten. Käytiin parissa turistikaupassa siinä ja mentiin rautatieasemalle hyvissä ajoin odottelemaan.





Paska asema. Aivan hirveä. Opasteet... No, ei juurikaan nähty niitä. Juna-aikataulut printattuna parille keltaiselle paperille. Asematunneleissa oli muutama näyttö, mutta merkinnät niissäkin jotenkin älyttömän epäloogisia. Jooooo. Löydettiin oikea laituri, mutta jouduttiin silti miettimään että kummalta laiturilta meidän juna lähtee. Aikataulut eivät täsmänneet raiteiden näytöissä oleviin merkintöihin jne.







Vimppa kuva Varsovasta. Ostoskeskuksen kiva lasikatto. Päästiin junaan ja matka oli ihan ok. Jatkan päivittelyä Krakova-hommeleista. Nyt menen nukkumaan koska huomenna on paljon hommaa. Lähden yöjunalla Raaheen (siellä on kirsi ja mikko ja jenni jaaa äiti ja iskä ja kaikkia ihania huippuja <3) ja huomiselle on vielä aika paljon tekemistä. HEIPPA.

2 kommenttia:

  1. Hei, upeita lomakuvia! Ja aivan helskatin ihanan näköinen majoituspaikka! ^__^ Oliko tuolla siis 6 hengen huoneita, vai kuuden hengen joku solu, jossa oli omat makuuhuoneet/kahden hengen makuuhuoneet? Kuulostaa kyllä edulliselta ja toimivalta majoitusratkaisulta, varsinkin, jos on nimenomaan tarkoitus nähdä kaupunkia, eikä viettää lomaansa hotellilla ja ihan sen lähimaastossa. Pitikö tuonne varata paikka etukäteen, ja kuinka paljon aikaisemmin? Ville on joskus käynyt Puolassa opiskelijavaihdossa ja sitä houkuttais lähteä joskus käymään uudelleen. =)

    VastaaPoista
  2. Tuolla oli jos jonkinlaisia huoneita! Itse otettiin kuuden hengen dormy, koska oltiin pienellä pudjetilla liikenteessä. Okidokista voi kuitenkin vuokrata myös kahden hengen huoneen omalla kylppärillä, jos haluaa yksityisyyttä :) Kaikki nuo huoneet on sisustanut eri taiteilija, kannattaa käydä kotisivuilla tsiikailemassa :) Tosi kiva paikka! Me varattiin huone etukäteen, mutta tilaa tuntui kyllä olevan... En tiedä sesonkiaikaan sitten, että kuin paljon siellä vapaata on. Mun tietääkseni Puolassa on jalkkiskisat tänä vuonna, joten asiakkaita voi olla enempi ja meno vähän vauhdikkaampaa. Keväälle oli lentolippuja 60 eurolla, menkää ihmeessä. IHANA MAA <3

    VastaaPoista